Ostanko vain aikaa?

Reilu viikko sitten suljin kaikki minut vararikkoon ja hulluuden partaalle ajaneet maltalaiset. Siitä saakka, kun tunnistin, että minulla on peliriippuvuus, olen tiennyt sen olevan oikea ratkaisu. Kuitenkin toivo siitä, että saisin helpotettua rahatilannettani on ajanut minut toistuvasti uhmaamaan tilastollisia todennäköisyyksiä, heittämään kiven vierivään virtaan ja kuvitellut sen kulkeutuvan höyhenen tai kaarnalaivan tavoin, kuin lentäen, autuaimmille maille, vaikka pohjaanhan se tietenkin vajosi. Taustatekijöinä riippuvuuden kehittymiselle on monia toisiinsa kietoutuvia tekijöitä, joita ehkä pohdiskelen jossakin vaiheessa täälläkin myöhemmin. Aivan ulapalla en sisäisestä maailmastani ja sen luonnonlaeista ja -ilmiöistä ole, mutta tästäkin huolimatta riippuvuutta on ollut lopulta vaikea vastustaa.

Kaikessa pakottavuudessaan riippuvuus pitää otteessaan kunnes päästää irti. Minun tapauksessani se tarkoittaa irti päästämistä ainakin maanisista korjausyrityksistä, tiedostamattoman syyllisyyden ja häpeän tunteen kompensoinnista ja yksinäisyyden turruttamisesta.

Olen kahdessa ja puolessa vuodessa tuhlannut järjettömästi aikaa pelaamiseen. Mahdollisesti jopa enemmän kuin olen viettänyt aikaa ollen aidosti läsnä lasteni kanssa, kun huomioidaan kaikki valvotut yöt ja päivät, jolloin mieleni on vaellellut peliongelmasta aiheutuneeseen talousahdinkoon. Olen tuhlannut korvaamatonta aikaa ja rahaa, jota minulla ei ollut.

Viime viikolla maksoin vipit uudella (kalliilla, mutta vippeihin nähden siedettäväkorkoisella) joustolainalla. Tässäkin on toki mojova kuukausierä, mutta eri kaliiberia kuin vipeissä. En tiedä, onko tämä vain ajan ostamista, jotta välttyisin luottotietojen menetykseltä. Toisaalta, tästä en ole vieläkään valmis päästämään irti. Päivittelen tänne velkatilannettani, kun ehdin.

Monenlaisia äkkikäänteitä

Peliriippuvaisena ei voi luottaa siihen, että aamulla tilillä ollut saldo on siellä vielä illalla, vaikka tuntuisikin tasaiselta, luottavaiselta ja kaikin puolin hyvältä. Peliriippuvaisen on myös äärimmäisen vaikea ennakoida talouttaan, sillä lyhyessä ajassa voi tapahtua äkkinäisiä käänteitä, eikä todellakaan tiedä, millaisessa tilanteessa on vaikkapa kahden viikon kuluttua. Tai no, pahinta voi aina aavistaa, mutta silti sen yleensä kieltäytyy uskomasta. Tiedän, mistä puhun. Valitettavasti. Traagisinta tässä on se, että olen aina aiemmin kammoksunut sitä, että luottokortilla on yhtään saldoa ja halunnut maksaa sen heti pois.
Velkatilanteeni on elänyt. Poukkoilevan toiminnan auki kirjoittaminen on äärimmäisen noloa, mutta ehkä teen sen lähiaikoina, kun päivitän velkatilanteeni tänne. Kokonaissumma huitelee nyt n. 116 000 euron paikkeilla. Käsittämätöntä. Sain juuri myönteisen päätöksen 15000 euron lainalle, johon ajattelin niputtaa vipit. Here we go again.


Mutta se tärkein. Olen jo kestämättömässä kierteessä, mutta miten onnistun siinä, etten enää koskaan pelaa. Minulla on jo tovin ollut sähköpostini luonnoksissa lähdössä oleva kirje lähes 300 sadalle kasinolle tilien sulkemisesta lopullisesti. Se, että en ole sitä lähettänyt, on maksanut minulle ehkä n. 20 000. Kaikki kulutusluottovelkani ovat tulleet pelaamisesta ja jossain määrin aiempien velkojen maksusta. Miksi siis en ole sitä lähettänyt? Kuvittelen menettäväni viimeisen mahdollisuuden paikata tilannetta jollakin kohtuullisen kokoisella voitolla. Montako viimeistä mahdollisuutta tarvitsen? En ikinä kuvitellut, että minulla olisi näin paljon velkaa mihinkään liittyen. Tämä on toivotonta tarpomista. Kaikki hyvät tavoitteet, joita olen suhteellisen lyhyessä velkaantumisajassa luonut, muuttuvat yksi kerrallaan toteuttamiskelvottomiksi. Minua suorastaan pelottaa lähettää kirjettä kasinoille, sillä mistään muualta ei ole mitään mahdollisuutta saada rahaa. Joo, tiedän; kerroin on sielläkin miinusmerkkinen. Silti. Samalla toivon, että voisin antaa itselleni aikaa toipua ja keskittyä hiljalleen seurausten selvittämiseen.

Fiiliksiä

Tänä viikonloppuna sain merkillisesti otettua henkistä lomaa velkataakasta. Oloni kohenee yleensä hyvin nopeasti ollessani irti peleistä ja niin nytkin, vaikka puhutaan vasta muutamasta päivästä. Annoin luvan itselleni levätä; en voi tehdä mitään ensi viikolla erääntyville ja toukokuun alussa muodostuville lainalaskuille nyt - muhikoon siellä bittiavaruudessa. Eräänlainen ihan sama -fiilis valtasi mieleni ja elin viikonlopun lasten kanssa aika lailla kuten ennenkin. Haimme pizzat. Ostimme vapuksi foliopallot, kuten aiempina vuosina. Kaupassa ostoskoriin tarttui kalliimpaa jätskiä. Lasten kaverisynttäreille ostin kelvollisen lahjan.

En pysty vielä täysin kuvittelemaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan rahatilanteen suhteen käytännössä, eli mistä kaikesta on luovuttava. Haluaisin säilyttää lapsilla tunteen, että he elävät suhteellisen normaalia elämää. Omien menojen lisäksi lasten sosiaaliset kuviot luovat uusia tilanteita, joihin on paine (ja heillä tietenkin halu) osallistua ja jotka tietenkin maksavat. Esimerkiksi nämä kaverisynttärit, joita on melko usein, ja jonne lapsi ei tietenkään halua mennä tyhjin käsin.

En haluaisi tinkiä terveellisestä ruuasta. Järkeistämällä ruokaostoksia olen tosin onnistunut säästämään hurjasti; aiemmin meillä saattoi mennä jopa 800 e kuussa ruokaan (tuolloin söin itse työpäivisin ulkona, nykyisin minulla on eväät/edellisen päivän jämiä). Nyttemmin olemme alimmillaan pärjänneet reilulla 200 eurolla.

Eikö mulle todella tule muuta mieleen siitä, mistä en haluaisi luopua? No tuo nyt on se tärkein. Omat menoni olen saanut karsittua todella vähäisiksi ja todennut, etten tarvitse paljon mitään. Haluan kuitenkin tehdä kestäviä hankintoja silloin, kun tarvitsen jotakin.

Olen periaatteessa hyväksynyt sen, että ulosotto saattaa alkaa (ainakin tänään tuntuu siltä, kun on kävellyt aurinkoisen raikkaassa kevätsäässä laikukkaalla metsäpolulla). Lainatilanteeni on karmeampi kuin pari viikkoa sitten, mutta kummallisesti en ole sitä tänään miettinyt. Ehkä yltiöoptimisti minussa kuvittelee vielä jotenkin selviävänsä. Toisaalta ulosotossa elämiseen jäisi huomattavasti enemmän rahaa. Velkaneuvoja laski, että nykyisillä tuloillani ulosottoon menisi n. 1300 e /kk. OP:n isoa lainaa en päästäisi ulosottoon, joten kulutusluottovelkoihin menisi n. 1700 e /kk, mikä on selvästi vähemmän kuin nyt. Ilmeisesti elatustuki ei ole ulosmitattavaa?  Toinen työni on yritystoimintaa, josta ulosmitattava osuus on 1/6 tulosta, joten koko ulosmitattava osuus olisi siis pienempi kuin oletin. Jos ulosotto alkaa, tulee ajankohtaiseksi miettiä, siirtyisinkö kokonaan yrittäjäksi (mielekkäämpi työ), sillä tällä tahdilla en kovin montaa vuotta jaksa.

Ilokseni voin tätä kirjoittaessani todeta, että viikko sitten kokemani toivottomuus on selvästikin väistymässä. :)

Romahduksia

Ensimmäisestä blogitekstistäni ei ole kauan. Olen ehkä aiemminkin syyllistynyt yltiöoptimismiin lainoista selviämisen suhteen ja ehkä näin on myös tämän hetkisen tavoitteeni suhteen selviytyä lainoista ilman maksuhäiriömerkintöjä. On tunnustettava, että peliriippuvuus on voittanut minut. Ahdistus veloista on ajanut pelaamaan, mutta pelatessa minulta niin kuin monilta tämän riippuvuuden kanssa kamppailevilta katoaa suhteellisuudentaju, ja lopulta vain robottimaisesti klikkailee kierroksia, jotka ahnaina haukkaavat rahat, joilla piti elää normaalia elämää ja rakentaa tulevaisuutta. Tästä voi jo päätellä, että lisää velkaa on tullut. Vuosikoroilla, jotka ovat tähtitieteelliset, törkeät. Koroilla, jotka lainaa ottaessani hyväksyin.

Olin pitkään täysin yksin peliriippuvuuteni kanssa. Vuosi sitten kerroin vanhemmilleni, syksyllä yhdelle ystävälleni ja hiljattain siskolleni. En tiedä, olisinko toisenlaisessa tilanteessa, jos olisin puhunut jo aiemmin, esimerkiksi siinä vaiheessa, kun vingutin ensimmäisen tonnin luottokortilta. Olin sietämättömän ahdistunut. Sittemmin ahdistus on ollut jatkuva seuralaiseni välillä tiiviimmin, välillä etäämmin. Viime syksystä saakka olemme eläneet symbioosissa. Kyllä, ihminen voi helposti tuhota elämänsä kotisohvalla selvin päin.

Tänään soitin ystävälleni. Itkin, sillä en näe toivoa. Olin päättänyt, etten rasita vanhempiani ajantasaisella tilanteella kuin vasta siinä vaiheessa, jos/kun ajaudun oikeudelliseen perintään. Tänään puhuin isäni kanssa ja hän kysyi kuulumisiani. No, itse asiassa todella huonoa... ja siitä se lähti. Edellisen kerran olen puhunut asiasta hänelle siinä vaiheessa, kun velkaa oli n. 50 000 e. Seuraavaksi lienee puhuttava ex-miehelle. Viime syksystä alkaen elatusmaksut ovat niin ikään suurelta osin menneet velkojen lyhentämiseen, vaikka kohdehenkilöt ovat tietenkin lapset. Meillä on myös pari yhteistä lainaa.

Olen rakentanut huojuvan tornin sen lakipisteeseen ja ottanut välistä jokaisen mahdollisen palikan ennen kaatumista. Olen yleensä mennyt eteenpäin positiivisella energialla. Ehkä minusta vielä tulee velkavuoren valloittaja. Tänään on kuitenkin kerättävä voimia kielekkeellä ja mietittävä tarkkaan, onko suoraan ylös suuntautuva reitti lainkaan mahdollinen.

Huominen on joskus monen vuoden takainen

Suuret kulutusluottovelat ovat viime kuukausina olleen paljon julkisessa keskustelussa. Mm. Talouselämä uutisoi siitä, kuinka "moni on kerännyt kulutusluotoilla jopa yli 100 000 euron velat." Ihmettelisin, ellen itse olisi uutisoinnin kohde. Erityisesti ihmettelisin pelaamalla velkaantumista. Pari vuotta sitten, kun "peliurani" oli kestänyt puolisen vuotta ja kerryttänyt luottokortille saldoa, kuvittelin, etteivät kymmenien tuhansien velat, joihin luin joidenkin ajautuneen, tulisi koskaan koskettamaan minua. Yli sadasta tuhannesta puhumattakaan. Vaikka "moni" on velkaantunut, tuntuu välillä kuin olisin ainoa, huutomerkki marjamättäällä. Olen todella tyytyväinen syksyllä voimaan tulevasta korkolaista, sillä toivon sen säästävän monia muita talousvaikeuksiin ajautuneita tältä järkyttävältä kierteeltä, jossa velka uhkaa vain kasvaa. Toki velkaantumisen ehkäisyn ratkaisut ovat paljon moniulotteisempia, mutta tämä on hyvä juttu.

Mitä velkaantuminen (ja tähän kytkettynä peliriippuvuus) on minulle tähän mennessä aiheuttanut? Tunnen olevani toisen luokan kansalainen. Kannan salaisuutta sisälläni kaikkialla. Ennen kaikkea suren, että olen pelannut rakenteita lasteni elämästä. Vielä asia ei ole kunnolla konkretisoitunut, eivätkä lapset vielä ole menettäneet mitään merkittävää materiaalista. Taloudellinen ahdinko tulee kuitenkin näkymään jollakin tavalla heidänkin elämässään (vaikka ehkä ensisijaisesti he tarvitsevat läsnäoloani). Oma hyvinvointini on kärsinyt. Olen alkanut eristäytyä, sillä vapaa-ajan viettoon ystävien kanssa liittyy usein sisään rakennettuna pieniä kuluja, jotka tällä hetkellä ja toistaiseksi vielä vuosia ovat minulle suuria. Käydä syömässä, yksillä, leffassa tai teatterissa - no way. Tai korkeintaan mikroskooppisin kirjasimin kirjoitettu yes way, jolloin perustelen puolinaista osallistumistani kiireellä, väsymyksellä tai epämääräisillä kasautuneilla kuluilla. Teen itsestäni "arjessa uupuneemman" kuin olenkaan, jotta minulla on tekosyy poistua paikalta. Teen paljon töitä ja tulot ovat hyvät; siksikin sosiaalisissa tilanteissa "pienistä" asioista nihkeily tuntuu erityisen kiusalliselta (olen aiemmin ollut suurpiirteinen). En vastaa puhelimeen, jos tiedän asian koskevan sinänsä mukavaa ystävän tapaamista, mutta joka tarkoittaa rahan menoa. Jos jotain positiivista on tapahtunut, niin se, että ruokaan menee todella vähän aiempaan verrattuna, sillä minusta on tullut punalapputuotteiden pakastaja.

Mietin velkoja jatkuvasti. Ensimmäisenä aamulla. Viimeisenä illalla. Asia on taustalla koko ajan. Tiedän, että tästä on vain mentävä eteenpäin. Olen varma, että parempaa on joskus luvassa. Joskus huominenkin on monen vuoden takainen.

Totuuden hetki: velat 13.4.2019

Tilanne tuntuu kestämättömältä, ahdistavalta - ja sitä se onkin. Sitten pitäisi miettiä, miten tästä voi selvitä.

Alla lueteltujen lisäksi minulla on myös asuntolaina, auton osamaksu (rahoitusyhtiölle) ja remonttilaina (osamaksu). Niitä en listaa tähän, mutta yhteensä kk-erät edellä mainituista tekevät 807 euroa. 

Kiinteät lainat:

Osuuspankki (takaaja): 27776,24 e / 400 e (4,8 %),  laina-aika 7 v.

Credento: 19933,63  e/ 272,99 e (10,7 %),  laina-aika 10 v.

Bank Norwegian 10 394,46 e  / 124,06 e (12,4 %), laina-aika 15 v.

S-pankki 6106,60 e / 77,45 e (8,69 %),  laina-aika 12-v.

Luottokortit:

S-visa 9933,99 e / 3 %:n lyhennys, n 300 e /  luottoraja 10 000 e

OP-visa 5922,19 e / 180e  luottoraja 6000 e

Norwegian Visa 7002,08 e / 210 e,  luottoraja 7000 e

Nordea Mastercard 3899 e / 120 e  luottoraja 4000 e 

Tililuotot ja vipit:

Risicum   5245,42 e / 300 e (29%) luottoraja 5000 e

Euroloan  7221,99 e / 208 e (29 %) luottoraja 7000 e

Credit24 2535,49 e (64%) luottoraja 3000 e

Ferratum 2308 e / 231 e (216 %) luottoraja 2000 e

Saldo 1193,46 e / lyhennys 15 % eli n. 170 e (n. 164 %) luottoraja 2000 e

Annuiteettimuodon vuoksi kiinteät lainat eivät tässä vaiheessa lyhene juuri ollenkaan Osuuspankin vakuudellista lainaa lukuun ottamatta. Itse asiassa mikään ei juuri lyhene minimilyhennyksillä, vaan alkaa kasvaa.

Teen jo nyt kahta työtä, eikä toisen työn lisääminen ole mahdollista ajallisesti tai voimavarojen puolesta. Yhdistelmälainaa en saa, sillä ei ole vakuuksia. Vielä voin yrittää pyöritellä lainoja joten kuten, mutta kovin kauan se ei liene mahdollista luottorajojen ollessa noin äärimmillään.

Taloudellinen "puskuri" on tällä hetkellä n. 800 e käteistä, 2200 e rahastossa ja n. 1000 e tilillä. Palkka tulee maanantaina, mutta se menee kokonaan velkoihin ja muihin laskuihin. 

Rahaa pitäisi ansaita ainakin ruokaan, jos/kun kaikki hupenee velkoihin. Kesällä toiseen työhöni tulee tauko, joten on hyvin mahdollista, että korttitalo kaatuu viimeistään silloin. Ajatus ulosotosta ja luottotietojen menetyksestä tuntuu kestämättömältä. Keskustelin velkaneuvojan kanssa pari-kolme viikkoa sitten ja kodin ulosmittaus on aivan mahdollista huolimatta siitä, että siinä tapauksessa joutuisin asumaan useita satoja euroja kalliimmalla ja maksuvarani velkojen suhteen heikkenisi.

Pikakelausta taaksepäin ei ole - mieluusti kelaisin viimeisen puoli vuotta, ja kaksikin vuotta. 

Kirjoitin edellisessä tekstissäni haluavani kirjoittaa selviytymistarinan. Jo nyt voin sanoa uskon olevan koetuksella.

Tästä lähdetään nyt.

Olen  pelaamisen vuoksi humahtaen velkaantunut nelikymppinen nainen. Perustin blogin kannustaakseni itseäni selviytymään toivottomalta tuntuvasta velkataakasta ja velallisen korkoa korolle -ilmiötä vastaan taistelusta. Pelkästään pelaamisesta aiheutunutta velkaa on useaan paikkaan yli 100 000 euroa, mikä on järkyttävä summa. Olen lukenut muiden velka-aiheisia blogeja ja selviytymistarinoita, mikä on luonut pientä toivoa siitä, että ehkä minäkin joskus saan elämäni jonkinlaiseen järjestykseen. Tutustuin nettikasinoihin syksyllä 2016 ja eksponentiaalinen alamäki alkoikin siitä. Vielä viime vuonna haaveilin (realistisesti) työn keventämismahdollisuudesta, mutta nyt se mahdollisuus on valunut hiekkana Saharaan. Olin juuri myös herännyt tiedostamaan eläkeiän turvan ja taloudellisen vakauttamisen merkityksen ja kiinnostunut rahastosijoittamisesta. Myös sijoitusasunnon hankkiminen oli haaveenani. Nykyiset realiteetit pakottavat haaveeni kuitenkin varsin toisenlaisiin raameihin. Säästöni ovat valuneet kasinoiden ja pikavippiyhtiöiden taskuun.

Peliriippuvuuden lisäksi olen ennen kaikkea äiti. (Tai oikeammin olen ensisijaisesti paljon kaikkea muuta kuin peliriippuvainen; ihminen, nainen, äiti, ystävä, tytär ja sisko). Toiseksi tärkein asia elämässäni on työ mielenterveysalalla.

Haluan kirjoittaa itseni selviytymistarinaan. Sitä, kulkeutuuko tarina sitten ulosoton kautta vai ei, en tiedä vielä. Tällä hetkellä korttitalo pysyy pystyssä, kun en hengitä. Luottolimiitit ovat tapissa ja korot alkavat haukata lyhennykset. Pelkkien kulutusluottojen ja luottokorttien lyhennykset lähentelevät 2500 euroa/kk ellei ylikin. Tähän saakka olen selvinnyt yhdistellen lainoja, eikä velkatilanteeni ole ollut näin katastrofaalinen (vielä syksyllä velkaa oli reilut 30 000 e). Tuleva kuukausi on ensimmäinen, jolloin joudun todennäköisesti kohtaamaan sen, etteivät rahat riitä kaikkiin laskuihin.

Velkaantumiseni sekä konkreettiset että henkiset vaikutukset heijastuvat luonnollisesti suoraan lapsiini ja arkeeni. En ajattele materian olevan itseisarvo, mutta tiettyä normaalia huolettomuutta kaipaan. Sitä, ettei aivan kaikkea tarvitsisi aina miettiä. Jatkuvasti taustalla jäytävä huoli ja ahdistus ovat väistämättä pois aidosta läsnäolosta eli siitä, mitä oikeasti arvostan.

Kirjoittanen tänne arkisista havainnoista, joita tätä taustaa vasten kohtaan. Ja ehkä milloin mistäkin ajatuksista ja mielenliikahduksista. Jaan tänne myös jossakin vaiheessa madonluvut taloustilanteestani.

Vaikka nykyinen tilanteeni ahdistaa minua päivittäin, en ole menettänyt elämänhaluani. Taistelu tulee olemaan pitkä ja piinaava (loputon ja toivoton, ajattelen joskus). Toivon saavani kirjoittamisesta ryhtiä ja voimaa veloista, arjesta ja peliriippuvuudesta selviytymiseen.