lauantai 15. kesäkuuta 2019

Kuulumisia

Kirjoittaminen tänne on jäänyt viikkokausiksi. Ainoa syy tähän on ollut järjetön kiire; päivät ovat olleet ohjelmoituja aamusta iltaan. Tänään on ensimmäinen rauhallinen aamu pitkään aikaan. Olen tehnyt todella paljon töitä. Viime kuussa virka-ajalle osui useita lasten menoja (kouluarviointikeskusteluja, lääkäri- ja kuntoutuskäyntejä ja hammaslääkäreitä). Kertyneitä miinustunteja paikkailin menemällä aikaisin aamulla ja venyttämällä päivää niinä hetkinä kun pystyin. Tämän ohella tein yritystoimintaani liittyvää työtä. Lisäksi synttäreiden järjestämisiä ja muita vapaa-ajalle sijoittuvia menoja sijoittui toukokuulle. Välillä tuntui, ettei ehdi edes kauppaan. Niinä hetkinä, kun pelaaminen käväisi mielessäni, ihmettelin, miten on mahdollista, että siihen on löytynyt aikaa (no, ne valvotut yöt arkiruljanssin päälle).

3.5. iltana siis laitoin kollektiivisen meilin sadoille maltalaisille kasinoille pelaamiseni estämisestä. Olin hautonut asiaa pitkään ja laatinut luonnoksen sähköpostiini. Käyn nykyisin harvoin ulkona ja alkoholinkäyttöni on yleensä varsin maltillista. Tuona iltana kuitenkin oli eräät illanistujaiset, joihin osallistuin. Sinne lähtiessäni olin valvonut ja stressaantunut. Keksin mielessäni tekosyitä, miten jättäytyisin pois. Päätin kuitenkin mennä, koska pystyin periaatteessa olemaan käyttämättä yhtään rahaa. Useamman kuohuviinilasin jälkeen avauduin tilanteestani eräälle ystävälleni. Hän käski minun lopettaa pelaamisen heti. Olin siinä sitten, että okei, lähetänkin sulkumeilin itse asiassa heti. Ja niin tein. Oloni on tuosta hetkestä muuttunut radikaalisti ja koen saaneeni taas elämäniloni takaisin. Välillä ajattelen, että jos saan tällaisen olon säilyttää, ei 120 000 euron velka merkitse mitään siihen verrattuna.

Tosiasia tietenkin on, että velkojen maksu ja psyykkinen tervehtyminen on vasta alussa. Ensimmäinen tavoitteeni on selvitä kesän yli. Heinäkuussa tuloni ovat pienemmät, sillä minun on pakko pitää myös lomaa. Minun ei kannata ajatella velkasumman suuruutta, vaan suhtautua laskuihin välttämättöminä menoina. Päivitän tänne tarkat velkasummani lähiaikoina. Joka tapauksessa vipit on niputettu yhteen (Collectorin lainaan, melko korkea korko), samoin Euroloan ja Norwegianin luottokortti (laina sukulaiselta). Risicumin siirrän Norwegianin luottokortille, kunhan jaksan. Huomasinkin, että tuossa Risicumissa todellinen vuosikorko on yli 50 % (Norwegianissa se on n. 21.) En ole vielä jaksanut edistää asiaa. Paniikinomaisen pelaamis- ja velkojen paikkailukierteen jälkeen nyt on jonkinlainen hetkellinen lepotila. Vipeillä ja tililuotoilla on siis käyttövaraa aivan kriittisiä tilanteita ja mahdollista velkojen pyörittelyä varten. Yritän siis edelleen keplotella ulosottoon joutumatta. Keskityn asiaan systemaattisemmin kesän jälkeen.

12 kommenttia:

  1. Kiva kuulla kuulumisiasi :) Näin kesällä on mukavaa, jos saa vähän ladattua akkua ja levättyä, jaksaa sitten syksyllä taas paremmin järjestellä talousasioita.

    VastaaPoista
  2. Älä vain luovuta (=jatka pelaamista) vaikka tilanne tuntuu toisinaan musertavan mahdottomalta. Pelaaminen ei sinua veloista pelasta! Vaikka voittaisitkin isosti, peluri aina pelaa myös voiton ja yleensä vähän päällekin. Tiedän koska itsekin toimin juuri niin ja seurauksena myös sadantonnin velat, joista yritän selvitä ilman ulosottoa. Peluri ei voita koskaan! Toivon sinulle koko sydämestäni ihanaa ja pelaamatonta kesää!

    VastaaPoista
  3. Miten on mennyt? Itselläni tuli retkahdus. Olen siitä allapäin vaikka tällä kertaa kävikin niin, että voitin sievoisen summan rahaa ja jopa kotiutin ne. Velat lyheni, mutta järkytyin siitä, että riippuvuus nosti päätään taas niin vahvasti. Minua vietiin kuin pässiä narussa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kysymästä. Valitettavasti menee todella huonosti ja siksi en ole jaksanut päivittää blogiakaan. Yritän ponnistaa vielä tämän ääreen lähiaikoina. Tai edes joskus. Hyvä, että sulla kuitenkin lopputulema ei ollut katastrofi! <3

      Poista
  4. Kuinka sulla sujuu?

    VastaaPoista
  5. Hei, luin blogisi ja toivon voimia velkavuoren valloitukseen vaikka ulosoton kauttakin (ehkä parempikin niin?)! Tsemppiä!

    VastaaPoista
  6. Voimia sinne! Tässä juuri 6/6 yövuorossa ja ollut ulosoton asiakkaana 4 1/2v, totaaliyh faija. Tsemppiä kaikille syksyyn ja tulevaan talveen

    VastaaPoista
  7. Hei, olisi tosi kiva jos päivittäisit mitä sinulle tällä hetkellä kuuluu? Menipä sitten hyvin tai huonosti. Tsemppiä kohtalotoverilta!

    VastaaPoista
  8. Hei! Säännöllisesti käyn katsomassa täällä olisitko päivittänyt tilannettasi. Toivottavasti kuullaan susta vielä. T. Toinen kohtalotoveri

    VastaaPoista
  9. Moi. Ajauduin tälle blogi sivulle ja olisi kyllä kiva kuulla mitä tätä nykyään kuuluu..

    VastaaPoista
  10. Samaa mietin, mitenhän bloggaajalla menee nykyään?

    VastaaPoista
  11. Aloittaja kertoo eräällä foorumilla näin, joten hyvää kuuluu: "Neljä vuotta ilman kasinoita. Luin juuri ensimmäisen kirjoittamani viestin tälle palstalle ja tunnen suurta helpotusta, etten enää taistele samaa pyörrettä vastaan. Tämä osuus on tuonut elämääni rauhaa. Seurauksia kannan edelleen, sillä velkaa on edelleen hyvin runsaasti, ja kieltämättä nämä oppirahat tuntuvat liian suurilta. Toivon kaikille peliongelman kanssa taisteleville voimaa ja rauhaa - jos minä pystyn lopettamaan, pystyt varmasti sinäkin!"

    VastaaPoista