Ostanko vain aikaa?

Reilu viikko sitten suljin kaikki minut vararikkoon ja hulluuden partaalle ajaneet maltalaiset. Siitä saakka, kun tunnistin, että minulla on peliriippuvuus, olen tiennyt sen olevan oikea ratkaisu. Kuitenkin toivo siitä, että saisin helpotettua rahatilannettani on ajanut minut toistuvasti uhmaamaan tilastollisia todennäköisyyksiä, heittämään kiven vierivään virtaan ja kuvitellut sen kulkeutuvan höyhenen tai kaarnalaivan tavoin, kuin lentäen, autuaimmille maille, vaikka pohjaanhan se tietenkin vajosi. Taustatekijöinä riippuvuuden kehittymiselle on monia toisiinsa kietoutuvia tekijöitä, joita ehkä pohdiskelen jossakin vaiheessa täälläkin myöhemmin. Aivan ulapalla en sisäisestä maailmastani ja sen luonnonlaeista ja -ilmiöistä ole, mutta tästäkin huolimatta riippuvuutta on ollut lopulta vaikea vastustaa.

Kaikessa pakottavuudessaan riippuvuus pitää otteessaan kunnes päästää irti. Minun tapauksessani se tarkoittaa irti päästämistä ainakin maanisista korjausyrityksistä, tiedostamattoman syyllisyyden ja häpeän tunteen kompensoinnista ja yksinäisyyden turruttamisesta.

Olen kahdessa ja puolessa vuodessa tuhlannut järjettömästi aikaa pelaamiseen. Mahdollisesti jopa enemmän kuin olen viettänyt aikaa ollen aidosti läsnä lasteni kanssa, kun huomioidaan kaikki valvotut yöt ja päivät, jolloin mieleni on vaellellut peliongelmasta aiheutuneeseen talousahdinkoon. Olen tuhlannut korvaamatonta aikaa ja rahaa, jota minulla ei ollut.

Viime viikolla maksoin vipit uudella (kalliilla, mutta vippeihin nähden siedettäväkorkoisella) joustolainalla. Tässäkin on toki mojova kuukausierä, mutta eri kaliiberia kuin vipeissä. En tiedä, onko tämä vain ajan ostamista, jotta välttyisin luottotietojen menetykseltä. Toisaalta, tästä en ole vieläkään valmis päästämään irti. Päivittelen tänne velkatilannettani, kun ehdin.

Monenlaisia äkkikäänteitä

Peliriippuvaisena ei voi luottaa siihen, että aamulla tilillä ollut saldo on siellä vielä illalla, vaikka tuntuisikin tasaiselta, luottavaiselta ja kaikin puolin hyvältä. Peliriippuvaisen on myös äärimmäisen vaikea ennakoida talouttaan, sillä lyhyessä ajassa voi tapahtua äkkinäisiä käänteitä, eikä todellakaan tiedä, millaisessa tilanteessa on vaikkapa kahden viikon kuluttua. Tai no, pahinta voi aina aavistaa, mutta silti sen yleensä kieltäytyy uskomasta. Tiedän, mistä puhun. Valitettavasti. Traagisinta tässä on se, että olen aina aiemmin kammoksunut sitä, että luottokortilla on yhtään saldoa ja halunnut maksaa sen heti pois.
Velkatilanteeni on elänyt. Poukkoilevan toiminnan auki kirjoittaminen on äärimmäisen noloa, mutta ehkä teen sen lähiaikoina, kun päivitän velkatilanteeni tänne. Kokonaissumma huitelee nyt n. 116 000 euron paikkeilla. Käsittämätöntä. Sain juuri myönteisen päätöksen 15000 euron lainalle, johon ajattelin niputtaa vipit. Here we go again.


Mutta se tärkein. Olen jo kestämättömässä kierteessä, mutta miten onnistun siinä, etten enää koskaan pelaa. Minulla on jo tovin ollut sähköpostini luonnoksissa lähdössä oleva kirje lähes 300 sadalle kasinolle tilien sulkemisesta lopullisesti. Se, että en ole sitä lähettänyt, on maksanut minulle ehkä n. 20 000. Kaikki kulutusluottovelkani ovat tulleet pelaamisesta ja jossain määrin aiempien velkojen maksusta. Miksi siis en ole sitä lähettänyt? Kuvittelen menettäväni viimeisen mahdollisuuden paikata tilannetta jollakin kohtuullisen kokoisella voitolla. Montako viimeistä mahdollisuutta tarvitsen? En ikinä kuvitellut, että minulla olisi näin paljon velkaa mihinkään liittyen. Tämä on toivotonta tarpomista. Kaikki hyvät tavoitteet, joita olen suhteellisen lyhyessä velkaantumisajassa luonut, muuttuvat yksi kerrallaan toteuttamiskelvottomiksi. Minua suorastaan pelottaa lähettää kirjettä kasinoille, sillä mistään muualta ei ole mitään mahdollisuutta saada rahaa. Joo, tiedän; kerroin on sielläkin miinusmerkkinen. Silti. Samalla toivon, että voisin antaa itselleni aikaa toipua ja keskittyä hiljalleen seurausten selvittämiseen.