lauantai 4. toukokuuta 2019

Monenlaisia äkkikäänteitä

Peliriippuvaisena ei voi luottaa siihen, että aamulla tilillä ollut saldo on siellä vielä illalla, vaikka tuntuisikin tasaiselta, luottavaiselta ja kaikin puolin hyvältä. Peliriippuvaisen on myös äärimmäisen vaikea ennakoida talouttaan, sillä lyhyessä ajassa voi tapahtua äkkinäisiä käänteitä, eikä todellakaan tiedä, millaisessa tilanteessa on vaikkapa kahden viikon kuluttua. Tai no, pahinta voi aina aavistaa, mutta silti sen yleensä kieltäytyy uskomasta. Tiedän, mistä puhun. Valitettavasti. Traagisinta tässä on se, että olen aina aiemmin kammoksunut sitä, että luottokortilla on yhtään saldoa ja halunnut maksaa sen heti pois.
Velkatilanteeni on elänyt. Poukkoilevan toiminnan auki kirjoittaminen on äärimmäisen noloa, mutta ehkä teen sen lähiaikoina, kun päivitän velkatilanteeni tänne. Kokonaissumma huitelee nyt n. 116 000 euron paikkeilla. Käsittämätöntä. Sain juuri myönteisen päätöksen 15000 euron lainalle, johon ajattelin niputtaa vipit. Here we go again.


Mutta se tärkein. Olen jo kestämättömässä kierteessä, mutta miten onnistun siinä, etten enää koskaan pelaa. Minulla on jo tovin ollut sähköpostini luonnoksissa lähdössä oleva kirje lähes 300 sadalle kasinolle tilien sulkemisesta lopullisesti. Se, että en ole sitä lähettänyt, on maksanut minulle ehkä n. 20 000. Kaikki kulutusluottovelkani ovat tulleet pelaamisesta ja jossain määrin aiempien velkojen maksusta. Miksi siis en ole sitä lähettänyt? Kuvittelen menettäväni viimeisen mahdollisuuden paikata tilannetta jollakin kohtuullisen kokoisella voitolla. Montako viimeistä mahdollisuutta tarvitsen? En ikinä kuvitellut, että minulla olisi näin paljon velkaa mihinkään liittyen. Tämä on toivotonta tarpomista. Kaikki hyvät tavoitteet, joita olen suhteellisen lyhyessä velkaantumisajassa luonut, muuttuvat yksi kerrallaan toteuttamiskelvottomiksi. Minua suorastaan pelottaa lähettää kirjettä kasinoille, sillä mistään muualta ei ole mitään mahdollisuutta saada rahaa. Joo, tiedän; kerroin on sielläkin miinusmerkkinen. Silti. Samalla toivon, että voisin antaa itselleni aikaa toipua ja keskittyä hiljalleen seurausten selvittämiseen.

15 kommenttia:

  1. Miten hyvin tunnistankaan tuon pelon sulkea pelitilit, kun se (surullisesti häviävän) pieni mahdollisuus kaiken korjaamisesta kertaheitolla kuiskii korvaan. Ja onhan se ymmärrettävästi houkuttelevampi ajatus kuin edessä oleva savotta velkojen maksamiselle vähän kerrallaan.

    Haluan kuitenkin päntätä sinulle sitä, minkä varmasti jo tiedätkin; se kuiske korvassa on valheita rakastava riippuvuus. Nettikasinot elävät näillä valheilla. Niiden sivuilla rullaa monesti voittajien nimiä ja joskus hurjiakin summia, mutta se kaikki on vain pintakiiltoa. Et näe niiden nimimerkkien taakse etkä sitä, mitä summan voittaminen on tullut maksamaan. Onko sen eteen vietetty unettomia öitä, pistetty palkkatili jos toinenkin sileäksi, kattaako se edes kaikkea aiempaa velkaa?

    Minäkin pelkäsin lähettää kyseistä sähköpostia vuosien ajan, enkä edes halua miettiä kuinka paljon se on tullut minulle maksamaan. Mutta nyt, kun sain sen viikko sitten tehtyä, olo on rauhallinen. Ihmettelen edelleen, miten se olikin niin vaikeaa, miksi viivyttelin sen kanssa? Osin olo on myös haikea. Nyt kun se on tehty, ei ole enää paluuta. Sitten katson exceliin tehtyjä laskelmiani ja huomaan, että tänään tilillä on yhtä paljon rahaa kuin eilen, koska mitään ei ole vuotanut edes varkain kasinoille.

    Luja virtuaalihalaus täältä. Ylitä se pelko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tehty. Hirveästi tullut kasinoilta postia tänään. Pitäisi luoda tili, jotta voivat sulkea. Sen urakan jos vielä teen, niin olen aika varmoilla vesillä.

      Poista
    2. Joskus jollakin kasinolla hehkutettiin jonkun voittaneen 32 000. Pystyin päättelemään, että kierroksen panos oli ollut 50 e. Mietin juuri tuota samaa; pelihistoriaa täytyy olla todella paljon, jos pelaa noin suurin kierrospanoksin. Omalla kohdallani se tarkoittaa juurikin unettomia öitä, stressiä, ahdistusta. Toivottavasti ei kaikilla, mutta isojen voittojen taustalla voi olla juuri nuo on tarinat.

      Poista
  2. Hyvin samanlaisia ajatuksia, jotka yritän nujertaa. Olen itse kolme kertaa ottanut yhdistelylainan. Enää en ota. Velkamäärä on vain kasvanut niiden myötä, kun peleihinhän nekin rahat ovat menneet :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos tästä vielä luottotietojen kanssa rämmin eteenpäin, niin yritän ajan myötä saada lainoja pienemmälle korolle, mikäli mahdollista. Mutta yhdistellen todella olen saanut velan näihin mittoihin.

      Poista
  3. Niin kovin on tuttua! Pidin takaporttia pitkään, jopa tämän viimeisimmän lopetukseni alussa venytin sen vihoviimeisen lempikasinon sulkua. Siitä joutui tekemään surutyötä. Helpotti kummasti, kun sain senkin suljettua. Kannattaa lueskella pelien harhasta, virheellisistä uskomuksista, todennäköisyyksistä ym. Niistä voi olla apua ymmärtämään noita riippuvuuden aiheuttamia valheita ja harhaluuloja.
    Itse en rehellisesti usko kasinoiden voittajalistoihin, osa on varmasti vain mainoksia, joihin ihmiset saadaan vain uskomaan. Olet ajatuksissani js uskon että pystyt kyllä nujertamaan pelit. Sinusta huokuu kova tahdonvoima.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin jollakin kasinolla voittajalistalle nousi myös ilmaispelillä, jossa panoksen saattoi asettaa 100 euroon. Toivon todella nyt pääseväni peleistä, kun olen laittanut meiliä kasinoille ja nyt kaikki olemassa olevat tilit on kiinni.

      Poista
  4. Halusin jotain kommentoida mutta en osaa muuta sanoa kuin oikein kovasti tsemppiä! :)

    VastaaPoista
  5. Todella paljon tsemppiä! Läheiseni on taistellut myös pelihimon vankina ja ison lainasumman kanssa. Hänet ehdittiin "pelastaa" ennenkuin lainat meni ulosottoon, mutta se tarkoitti kalliin kulutuslainan ottamista pankilta ja niin, että kaikki läheiseni pankkiasiat menivät toisen henkilön hallittaviksi ja otettiin se omaehtoinen lainakielto. Eli pelaaminen oli käytännössä mahdotonta, koska tilitietoihin pääsi se toinen henkilö kiinni ja rahaa ruokaan ja muuhun annettiin vain sen verran kuin tarvitsi.

    Mutta tällä hetkellä pelkään pienesti, että sama on tapahtunut uudelleen kuuden pelaamattoman vuoden jälkeen. En tiedä miksi minulla on se olo, mutta on vaan.

    Joten kovasti tsemppiä ja toivon sinun hakevan apua peliongelmaasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Olen sulkenut kaikki kasinotilini ja todella toivon, että tästä pääsee eteenpäin! Olen nyt monien kasinoiden mustalla listalla. Itse olen perheeni ainoa aikuinen, joten vaikea luovuttaa pankkiasioiden hoitamista muille.

      Kyllähän läheiset monesti pelaamisen aistivat muutoksista käyttäytymisessä/vuorovaikutusdynamiikassa - toivottavasti näin ei ole! <3

      Poista
  6. Vastaukset
    1. Moikka! Kiitos kysymästä. Ihan ok menee, mutta sen verran kiireistä ollut, etten ole ehtinyt päivittämään blogia. Teen päivityksen lähipäivinä. :)

      Poista
  7. Miten keräsit nuo kaikki sähköpostiosoitteet vai onko siihen olemassa joku yksi osoite. Itsellä ei kärsivällisyys riitä millään näiden etsintään. Olisi helpompaa kans, jos sais viestin kerralla kaikille.

    VastaaPoista
  8. Free Play casino games - Shootercasino
    Free Play septcasino slots have 제왕카지노 an RTP of 97.51%, with 96.51% and a max bet of 95.01%. หารายได้เสริม Play free slot games from the best providers at Shootercasino.

    VastaaPoista