sunnuntai 28. huhtikuuta 2019

Fiiliksiä

Tänä viikonloppuna sain merkillisesti otettua henkistä lomaa velkataakasta. Oloni kohenee yleensä hyvin nopeasti ollessani irti peleistä ja niin nytkin, vaikka puhutaan vasta muutamasta päivästä. Annoin luvan itselleni levätä; en voi tehdä mitään ensi viikolla erääntyville ja toukokuun alussa muodostuville lainalaskuille nyt - muhikoon siellä bittiavaruudessa. Eräänlainen ihan sama -fiilis valtasi mieleni ja elin viikonlopun lasten kanssa aika lailla kuten ennenkin. Haimme pizzat. Ostimme vapuksi foliopallot, kuten aiempina vuosina. Kaupassa ostoskoriin tarttui kalliimpaa jätskiä. Lasten kaverisynttäreille ostin kelvollisen lahjan.

En pysty vielä täysin kuvittelemaan, mitä tulevaisuus tuo tullessaan rahatilanteen suhteen käytännössä, eli mistä kaikesta on luovuttava. Haluaisin säilyttää lapsilla tunteen, että he elävät suhteellisen normaalia elämää. Omien menojen lisäksi lasten sosiaaliset kuviot luovat uusia tilanteita, joihin on paine (ja heillä tietenkin halu) osallistua ja jotka tietenkin maksavat. Esimerkiksi nämä kaverisynttärit, joita on melko usein, ja jonne lapsi ei tietenkään halua mennä tyhjin käsin.

En haluaisi tinkiä terveellisestä ruuasta. Järkeistämällä ruokaostoksia olen tosin onnistunut säästämään hurjasti; aiemmin meillä saattoi mennä jopa 800 e kuussa ruokaan (tuolloin söin itse työpäivisin ulkona, nykyisin minulla on eväät/edellisen päivän jämiä). Nyttemmin olemme alimmillaan pärjänneet reilulla 200 eurolla.

Eikö mulle todella tule muuta mieleen siitä, mistä en haluaisi luopua? No tuo nyt on se tärkein. Omat menoni olen saanut karsittua todella vähäisiksi ja todennut, etten tarvitse paljon mitään. Haluan kuitenkin tehdä kestäviä hankintoja silloin, kun tarvitsen jotakin.

Olen periaatteessa hyväksynyt sen, että ulosotto saattaa alkaa (ainakin tänään tuntuu siltä, kun on kävellyt aurinkoisen raikkaassa kevätsäässä laikukkaalla metsäpolulla). Lainatilanteeni on karmeampi kuin pari viikkoa sitten, mutta kummallisesti en ole sitä tänään miettinyt. Ehkä yltiöoptimisti minussa kuvittelee vielä jotenkin selviävänsä. Toisaalta ulosotossa elämiseen jäisi huomattavasti enemmän rahaa. Velkaneuvoja laski, että nykyisillä tuloillani ulosottoon menisi n. 1300 e /kk. OP:n isoa lainaa en päästäisi ulosottoon, joten kulutusluottovelkoihin menisi n. 1700 e /kk, mikä on selvästi vähemmän kuin nyt. Ilmeisesti elatustuki ei ole ulosmitattavaa?  Toinen työni on yritystoimintaa, josta ulosmitattava osuus on 1/6 tulosta, joten koko ulosmitattava osuus olisi siis pienempi kuin oletin. Jos ulosotto alkaa, tulee ajankohtaiseksi miettiä, siirtyisinkö kokonaan yrittäjäksi (mielekkäämpi työ), sillä tällä tahdilla en kovin montaa vuotta jaksa.

Ilokseni voin tätä kirjoittaessani todeta, että viikko sitten kokemani toivottomuus on selvästikin väistymässä. :)

10 kommenttia:

  1. Ihanaa kuulla, että olet pystynyt henkisesti hieman hengähtämään. Lasten kaverilahjoihin saa kyllä uppoamaan huomamatta euroja. Itse olen toisinaan ostanut jopa jemmaan lahjoja, jos on tullut joku hyvä tarjous vastaan. Ja esim. pienet legopaketit ovat aina aika ajattomia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti epätoivo vielä iskee monta kertaa, mutta silti yleisesti olo, että tästäkin selvitään.
      Mäkin ostin ennen lahjoja ennakkoon, mutta nykyisin ei enää uskalla, kun on tarkat toiveet monilla, mitä haluavat. Kiva tietysti, että on kavereita, vaikka vähän maksaakin. :)

      Poista
  2. Hei kaikki ,
    Olen Tuija kotoisin Oulusta ja haluan vain sanoa kovan kiitoksen Dante Paola -osuuskunnan avulle vilpittömyydestä, avoimuudesta, läpinäkyvyydestä, totuudenmukaisuudesta, rakkaudesta ja tuesta lainavarojen saamisen aikana ja sen jälkeen. Olen ollut paljon läpi näiden huijareiden käsissä, ja aika ei salli minun sanoa kaikkea sitä, jonka olen käynyt viime kuukauden aikana verkossa vieraassa tai saada lainavaroja kotiin täällä Suomessa, mutta Jumala vastasi rukoukseni tien ja rakkauden kautta herralta Dante Paolalta, joka omaksui minut ja ymmärsi kanssani alkuperäisestä epäilystäni ja epäherkkyydestäni huolimatta ja olen hänen hyvällä sydämellään ja rakkaudellaan nyt kodinomistaja hänen 2%: n korkolainavarojensa kautta ja minulla on lupaus. levittää tätä uutisia ja kertoa myös maailmalle, että siellä on edelleen aitoja ja harvoja hyviä online-lainayrityksiä, jotka voivat auttaa ja elvyttää myös kuivaa luuta, kuten olin ennen. Älä jätä kuuntelematta ja lukemassa tätä todistusta, koska tämä on todellinen elämää muuttava kokemus, ja jokaisen, joka tarvitsee tällaista kääntymistä, ei pitäisi epäröida tai epäillä sitä, koska olen todistanut ja vannon taivaan Jumalalle, että tämä tarina on todellinen ja myös tarina kokemuksestani heidän kanssaan. Katso heidät heidän sähköpostistaan, jos tarvitset rahoitusta! sähköposti: Dantecooperativehelp@hotmail.com, tai Voit ottaa yhteyttä häneen sähköpostitse: dantecooperativehelp@hotmail.com, jos haluat pikaviestin tai whatsapp / +35677926593

    Kiitos
    Tuija

    VastaaPoista
  3. great post really helpful for those peoples who was looking for this type of information.Pizza Restaurants Dearborn MI

    VastaaPoista
  4. This is very useful blog. If you like to eat the Best Pizza Dearborn and luxuriate in it together with your beloved ones, relatives, or friends, you attend at Toarminas Pizza. Pizza has been one in every of the favored food products within the whole world for many years. Pizza cheese slice with beef, pepperoni, and Hawaiian pie nearly everyone likes them, irrespective of the toppings.

    VastaaPoista
  5. Amazing post, thanks for providing such a important information in this blog . Pizza Place Dearborn

    VastaaPoista
  6. Amazing post, thanks for providing such a important information in this blog . Pizza Place Dearborn

    VastaaPoista
  7. This is awesome article thank you
    Want to satisfy your cravings, and then reach Pizza Restaurants Dearborn MI because it is the one place where you can explore among your pizza favorites and can rest assured that you won’t be disappointed. We at Toarminas Pizza offer the most delicious pizza to our endearing customers at an affordable price.

    VastaaPoista
  8. Very interesting article, I really appreciate it.
    To make your meal even more intriguing and full, you may get real pastas, scrumptious desserts, wings, and excellent subs. You're missing out on some budget-friendly alternatives if you haven't checked out Pizza Dearborn Heights interesting meal and drink combinations. Our everyday cheap offerings ensure you a delectable meal and a variety of beverages to appreciate.

    VastaaPoista