sunnuntai 7. huhtikuuta 2019

Tästä lähdetään nyt.




Olen  pelaamisen vuoksi humahtaen velkaantunut nelikymppinen nainen. Perustin blogin kannustaakseni itseäni selviytymään toivottomalta tuntuvasta velkataakasta ja velallisen korkoa korolle -ilmiötä vastaan taistelusta. Pelkästään pelaamisesta aiheutunutta velkaa on useaan paikkaan yli 100 000 euroa, mikä on järkyttävä summa. Olen lukenut muiden velka-aiheisia blogeja ja selviytymistarinoita, mikä on luonut pientä toivoa siitä, että ehkä minäkin joskus saan elämäni jonkinlaiseen järjestykseen. Tutustuin nettikasinoihin syksyllä 2016 ja eksponentiaalinen alamäki alkoikin siitä. Vielä viime vuonna haaveilin (realistisesti) työn keventämismahdollisuudesta, mutta nyt se mahdollisuus on valunut hiekkana Saharaan. Olin juuri myös herännyt tiedostamaan eläkeiän turvan ja taloudellisen vakauttamisen merkityksen ja kiinnostunut rahastosijoittamisesta. Myös sijoitusasunnon hankkiminen oli haaveenani. Nykyiset realiteetit pakottavat haaveeni kuitenkin varsin toisenlaisiin raameihin. Säästöni ovat valuneet kasinoiden ja pikavippiyhtiöiden taskuun.


Peliriippuvuuden lisäksi olen ennen kaikkea äiti. (Tai oikeammin olen ensisijaisesti paljon kaikkea muuta kuin peliriippuvainen; ihminen, nainen, äiti, ystävä, tytär ja sisko). Toiseksi tärkein asia elämässäni on työ mielenterveysalalla.


Haluan kirjoittaa itseni selviytymistarinaan. Sitä, kulkeutuuko tarina sitten ulosoton kautta vai ei, en tiedä vielä. Tällä hetkellä korttitalo pysyy pystyssä, kun en hengitä. Luottolimiitit ovat tapissa ja korot alkavat haukata lyhennykset. Pelkkien kulutusluottojen ja luottokorttien lyhennykset lähentelevät 2500 euroa/kk ellei ylikin. Tähän saakka olen selvinnyt yhdistellen lainoja, eikä velkatilanteeni ole ollut näin katastrofaalinen (vielä syksyllä velkaa oli reilut 30 000 e). Tuleva kuukausi on ensimmäinen, jolloin joudun todennäköisesti kohtaamaan sen, etteivät rahat riitä kaikkiin laskuihin.


Velkaantumiseni sekä konkreettiset että henkiset vaikutukset heijastuvat luonnollisesti suoraan lapsiini ja arkeeni. En ajattele materian olevan itseisarvo, mutta tiettyä normaalia huolettomuutta kaipaan. Sitä, ettei aivan kaikkea tarvitsisi aina miettiä. Jatkuvasti taustalla jäytävä huoli ja ahdistus ovat väistämättä pois aidosta läsnäolosta eli siitä, mitä oikeasti arvostan.

Kirjoittanen tänne arkisista havainnoista, joita tätä taustaa vasten kohtaan. Ja ehkä milloin mistäkin ajatuksista ja mielenliikahduksista. Jaan tänne myös jossakin vaiheessa madonluvut taloustilanteestani.

Vaikka nykyinen tilanteeni ahdistaa minua päivittäin, en ole menettänyt elämänhaluani. Taistelu tulee olemaan pitkä ja piinaava (loputon ja toivoton, ajattelen joskus). Toivon saavani kirjoittamisesta ryhtiä ja voimaa veloista, arjesta ja peliriippuvuudesta selviytymiseen.